sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

Valmistakin on joskus tullut

Hoksasin justiinsa, että ainakaan kuukauteen ei tarvitse neuloa mitään. Ainakaan siksi, että saisi aineistoa tänne blogiin. Jo ensimmäinen kuvaussessio tuotti materiaalia sen verran, että postailen tässä helposti jokusen viikon panematta puikkoa ristiin.


No joo, asiaan. Keskeneräisiä neuleita tänne on tulossa iso liuta, mutta pannaan nyt alkuun näkyviin jotain valmistakin, ettei käy liian lannistavaksi.


Tätä neuletta pidän oikein onnistuneena projektina. Kirjoneulemalli on jostakin Modan vanhemmasta numerosta, mutta mallin modasin täysin oman ja käyttäjän maun mukaan. Kuvan neule on islanninvillaa ja neulottu n. 180 senttiselle, hoikalle miehelle. Tätä neuletta tehdessä jotenkin hoksasin sen, että paksulla langalla neuloen todella niukka mitoitus näyttää lopputuloksessa pukevimmalle.

Paita on ollut kovassa käytössä. Mikä parasta, lanka on lunastanut kaikki laatuodotukset, neuleessa ei ole nypyn nyppyä ja vaatteen olemus vaan pehmenee käytössä. Lankana Álafoss Lopi, luonnonsävyjä ruskeista ja valkoisista lampaista, voin lämpimästi suositella kaikille villan ystäville. Helsingissä Lopia myy luonnonsävyissä ainakin lankaliike Menita, ohuemmasta versiosta on saatavilla värejä laajemminkin.



Pikku apulainen numero 1 oli tietysti innokkaana avustamassa kuvauksissa. Näissä hommissa siitä ei tosin paljon ole hyötyä. Olisi edes pessyt ikkunat.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upea neulepusero!

Onpa sulla harmia turkiskuoriaisten kanssa. Mekin asutaan vanhassa talossa, lautalattioineen. En ole löytänyt moisia otuksia, huh.

Kamicha kirjoitti...

Kiitokset, Palaga!

Mistäs noita tuollaisia asuntoja löytyy, tänne kanssa yksi :D.

Muistan kun ensimmäisen kerran törmäsin noihin otuksiin, hypin melkein seinille. Nykyisin osaan jo ottaa rauhallisemmin. Ja oikeasti - pikku pakko käydä vaatekaapit säännöllisin väliajoin läpi on tällaiselle laiskanletkeälle ihmiselle pelkästään hyvä asia!

Muuten noiden näkyminen on aika vähäistä, mutta vuoden kierto tuntuu vähän vaikuttavan. Keväisin saa olla tarkkana.