tiistai 5. marraskuuta 2013

Huvilan blogi

Tänne vanhaankin tieto uudesta blogista, saatan joskus siellä jotain neuloakin: Villa Beata.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

tiistai 13. maaliskuuta 2007

Viikon nettilöytö, osa 1

Keräilenpä tänne saman tien kivoja löytöjä netistä - lähinnä yksittäisiä, itseäni miellyttäviä käsityöohjeita, mutta mikä ettei välillä muutakin.

Myönnän, että olen ennakkoluuloinen joitain käsityötekniikoita kohtaan. Nimetäänpä saman tien yksi: haarukkapitsi. Omituinen tekniikka ja mitään järkeviä, kivannäköisiä - ja ennen kaikkea nykyaikaisia - toteutuksia en muista koskaan nähneeni. Uteliaisuudesta olen toki tutustunut asiaan.

Mutta en ole jääräpäinen periaatteen ihminen. Käsitykseni asioista on helppo kumota osoittamalla ne vääriksi. Jennifer Hansen näyttää minulle ihan käytännössä, että haarukkapitsi on oivallinen käsityötekniikka ainakin hurmaavien mekkojen ja toppien toteutukseen:




Molemmat vaatekappaleet samasta ohjeesta, osoitteesta http://www.stitchdiva.com/. Hinta seitsemän amerikanrahaa.

Vielä kun joku tekee saman ryijylle, niin käsityömaailmankuvassani on tapahtunut melkoinen mullistus :D.

Twiggy tuotannossa

Ja niinhän siinä sitten kävi, että en eilen illalla saanut pidettyä näppejäni erossa Eskimosta. Ja Twiggyhän siitä tulee. Viimeistään viikonloppuna kuvia projektista.

Stokkalla kävin pyörähtämässä, nappiosastolla. Haaveilin isoista valkoisista napeista, mutta eipä siellä sellaisia ollut. Roballa tai Pikku Roballa oli ainakin ennen vanhaan joku erinomainen nappikauppa. Pitää käydä tsekkaamassa, josko se olisi vielä paikoillaan.

maanantai 12. maaliskuuta 2007

Keskeneräiset työt, osa 3

Floodaan nyt vielä yhden postin näitä keskeneräisiä. Voi olla, että jotain vielä löytyy kaappien kätköstä, mutta ainakin suurimmat alkavat olla tässä. Ja nämä viimeiset ovat vähän sellaisia... ...no... ...epämääräisiä projekteja.



Olen joskus näköjään aloittanut palmikkoneuletta Seitsemästä veljeksestä. Mallista ei ole hajuakaan. Kaikkia kuvioita on vähintään yksi mallikerta tuossa aloituksessa, kyllähän tästä jotain saisi väkerrettyä. Ei ehkä ihan ensisijainen projekti.



Tästä on sentään jotain muistikuvaa. Lanka on Novitan Pop ja malli omasta päästä. Tästä pitäisi tulla väljä, vyöllä kiinnitettävä neuletakki. Ongelmia on kaksi. Ostin tämän langan ennen tuota "luonnonmateriaalipäätöstä" ja langan korkea akryylipitoisuus on alkanut risoa. Inhottaa tehdä halvasta materiaalista, kun tekemiseen kuitenkin uhraa kallista aikaa. Langan ja valmiin neuleen tuntu on kyllä miellyttävä. Toinen ongelma on se, että minulla ei ole hajuakaan siitä, missä loput langat piilottelevat.

Keskeneräiset työt, osa 2

Jatketaanpas tästä aiheesta. Kaksi enemmän tai vähemmän aktiivisesti etenevää työtä ovat neuletakki naiselle (omaan käyttöön, jos onnistuu) ja miehelle lisää islanninvillaa.



Neuletakkia teen suoraan Modan ohjeella, ohje taisi olla jossain viime syksyn numerossa. Takkiin tulee suuret etukappaleet, jotka laskeutuvat eteen vinottain, kiinnitystä takissa ei ole. Tarkoitus on ainoastaan hieman säätää hihoja (pidemmät ja kapeammat), muuten malli on hyvä. Ja helppo, sopii aivottomaksi oheiskäsityöksi.

Ongelma on vaan se, että olen hukannut ohjesivun. Yleensä en leikkele lehtiäni, mutta nyt leikkasin: otin käsityön mukaan junamatkalle, en halunnut mukaan mitään ylimääräistä, eikä samassa lehdessä oikein tuntunut olevan muuta toteuttamiskelpoista. Valmiista osasta ei ole apua, sillä valmiina ei ole edes ensimmäinen etukappale. No, tämä ei ole ylitsepääsemätön ongelma, sillä ohje on varmasti vielä helppo löytää. Valitettavasti sitä ei kuitenkaan ollut Modan neulearkistossa, ainakaan vielä!

Alkuperäinen lanka ohjeessa oli Sirdarin Denim Chunky. Olen vaan ottanut periaatteeksi sen, että uusia neuleita en enää aloita kuin luonnonmateriaaleista. Lanka piti vaihtaa. Kuvassa on Fritidsgarnin ukkosenharmaata sävyä. Häh, miksi en löydä värikartasta oikeaa sävyä??? Fritidsgarn saattaa olla vähän liian karkeaa ja jäykkää tähän neuleeseen, tosin valmiiden kappaleiden höyryttäminen saattaa auttaa tähän ongelmaan. Päällysvaatteena lanka on kyllä mainio.



Ja miehelle teen niukkalinjaista villapaitaa Lopista. Miehustaan tulee Space Invader -kuvio, kauluksesta tulee matala, raglanhihat. Tästä on etu+takakappale lähes valmis. Saattaa valmistua kokonaisuudessaan lähiaikoina.

Puolen korttelin päässä käsityöliikkeestä

Tästä on tulossa oikea postausten päivä. Normaalisti en toki arkisin tällaiseen ehdi, mutta tänään olen pienen operaation takia sairaslomalla. Toinen kissakin sairastaa, siltä poistettiin virtsakivi viime viikolla ja vähän toipilaan oloinen se on edelleen.

Postauksilla on minulle myös tehtävänsä, panen vähitellen tämän neuleharrastuksen johonkin järjestykseen ja seurantaan. Ja hauskahan näitä on kirjoitella. Jatkossa tahti tulee varmasti harventumaan, mutta ainakin nyt tuntuu, että harrastuksen "dokumentointi" on lähes yhtä hauskaa kuin harrastaminen itse!

Niinhän siinä sitten kävi, että puikko-ostoksille oli päästävä saman tien ja mikä ettei: lähin käsityöliike on sopivasti matkan varrella ruokakauppaan mennessä. Ostin sopivan kokoiset pyöröpuikot. Juuri poispäin kääntyessä iskin silmäni lattialla olevaan lankakoriin: ihania paksuja lankoja!



************


Välihuomautus: en ole pelkästään paksujen neuleiden ystävä. Väliaikaista innostusta aiheeseen lisää ehdottomasti tuo edellisessä postauksessa mainittu kirja. No toki paksusta langasta neulotuilla töillä on muutenkin vissi paikka omassa harrastuskuviossani; nämä ovat töitä, jotka nopeasti valmistuvina pelastavat kärsimättömän ihmisen harrastuksen ajoittain aiheuttamalta ahdistukselta.



************


Ja takaisin asiaan. Lanka on kotimainen Melli, 100% villaa. Valmistaja on Kauhavan Kangas-Aitta Oy. Löyhäkierteinen ja paksu lanka, ei aivan yhtä pehmeä, kuin Eskimo, mutta pehmeä kumminkin. Pakkohan sitä oli sitten ostaa kerä kokeiluja varten, ja tietysti myös superpaksut puikot: 15 mm!

Ja mallitilkun kimppuun. Hyvähän siitä tuli, joskin näin paksuilla puikoilla tasainen neulepinta jää haaveeksi. Mikä parasta: tiheys sopii täsmälleen noihin kirjan paksumpiin neuleisiin! Pieni miinus on suppea värivalikoima. Yksivärisenä lankaa saa vain valkaisemattomana ja viininpunaisena, monivärisistä en ole innostunut. No valkoisella pääsee jo pitkälle, tarvittaessa voin ryhtyä värjäilemäänkin.



Ja mitäs tästä sitten tehdään? Ajattelin loppuviikon palkkapäivän kunniaksi ostaa langat tähän hauskaan pikku viittaan:



Tuo on melkein enemmän askarteluprojekti, kuin neule: silmukoita puretaan, lankoja katkotaan ja solmitaan yhteen... ...luulen, että hauska projekti on tulossa!


Ja joskus myöhemmin voisin toteuttaa tämän ovelan neuletakin:



Hmm, oikeastaan molemmat toimivat valkoisena loistavasti.

Jonain päivänä minustakin tulee jotain!

Lankavaraston uusimpia hankintoja ovat tänä talvena ostetut Alpakat ja Eskimo. Otin noista kuvat, kun värit ovat mielestäni harvinaisen hauskoja ja kertovat vähän omasta lempivärimaailmastani. Myönnän, että olen jossain määrin "epäväri"-ihminen. Mustan ja valkoisen päälle rakentuu jo paljon. Harmaa on aina hieno. Harmaalla taitetut vaaleat sävyt vetävät minua puoleensa. Kylmät ruskeat viehättävät. Kirkkaista väreistä minua puhuttelee ehkä eniten kirkas vihreä, jotkut limetin ja omenan sävyt, jotkut punaiset, puhtaan kirkkaat ja ei kovin tummat siniset. Turkoosi ja petrooli, vaikka heleimmät turkoosin sävyt eivät itseäni puekaan.




Tämä Alpacan sävy taitaa olla nimeltään Sea Foam ja meren vaahdolta se tosiaan näyttääkin. Lankaa on 250 grammaa ja siitä olisi tarkoitus tehdä joko yksinkertainen väljälinjainen slipoveri täydentämään kerrospukeutumista tai slimmattu neuletakki, lyhyet hihat. Malli tulee molemmissa tapauksissa olemaan oma tai modifioitu. Piirtelen varmaan kuvia jossain vaiheessa tähän projektiin liittyen, palataan asiaan.




Ja tässä on tuota Eskimoa, josta olikin jo puhetta. Rakastan värisävyä. Mietinkin tuolla alkupään posteissa mallia tälle langalle. Taidan skipata nuo Dropsin sinänsä hyvät mallit tällä kertaa, sillä hoksasin, että Eskimon neuletiheys sopii hyvin muutamaan ihanaan malliin, joita olen jonkin aikaa kuolannut äskettäin ostamastani neulemallikirjasta. Kirja on Twinkle's Big City Knits. Kirjasta enemmän joskus toiste, pysytellään nyt näissä langoissa.

Ihan sattumoisin tuli hankittua saman valmistajan lankaa nämä satsit. Paksuissa langoissa olisi ollut kotimaistakin vaihtoehtoa tarjolla, mutta tuo Eskimo tuntui käteen 100% villalangoista ylivoimaisesti pehmeimmältä.

Ja siihen malliin:



Ajattelin väsätä Eskimosta tuollaisen Twiggy-tunikan. Hyvää mallissa on erityisesti se, että tämäkin mallintekijä ymmärtää paksujen neuleiden näyttävän parhaalta tosi niukalla mitoituksella.



Neule näyttää suorastaan naurettavalta ilman kantajaa. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö tuo "makkarankuori" asettuisi hienosti päälle. No ehkä ihan pieni =).



Olen melko tunnollinen mallitilkkujen tekijä ja tälläkin kertaa kannatti. Oikea puikkokoko tiheyteen vaati kaksi kokeilua. Ja tietenkään minulla ei ole pyöröpuikkoa tuohon sopivaan kokoon. Ai niin, tästähän saa taas hyvän tekosyyn piipahtaa lankakaupassa... ...ei huono.


Täydentelen vielä iltasella noita oikeasti keskeneräisiä töitä. Näitähän ei oikeastaan ole edes aloitettu. Pitänee korjata tilanne mahdollisimman pian!


Ja aiheen sivusta, alan viedä noita kuvia Flickr:iin, niin saa vähän parempaa kuvakokoa. Eskimotilkku on jo siellä (linkitetty kuvasta), kansiosta löytyy myös jotain noita aikaisempia (ei linkitetty, ainakaan vielä). Jatkossa otan hieman isomman kuvakoon käyttöön.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

Valmistakin on joskus tullut

Hoksasin justiinsa, että ainakaan kuukauteen ei tarvitse neuloa mitään. Ainakaan siksi, että saisi aineistoa tänne blogiin. Jo ensimmäinen kuvaussessio tuotti materiaalia sen verran, että postailen tässä helposti jokusen viikon panematta puikkoa ristiin.


No joo, asiaan. Keskeneräisiä neuleita tänne on tulossa iso liuta, mutta pannaan nyt alkuun näkyviin jotain valmistakin, ettei käy liian lannistavaksi.


Tätä neuletta pidän oikein onnistuneena projektina. Kirjoneulemalli on jostakin Modan vanhemmasta numerosta, mutta mallin modasin täysin oman ja käyttäjän maun mukaan. Kuvan neule on islanninvillaa ja neulottu n. 180 senttiselle, hoikalle miehelle. Tätä neuletta tehdessä jotenkin hoksasin sen, että paksulla langalla neuloen todella niukka mitoitus näyttää lopputuloksessa pukevimmalle.

Paita on ollut kovassa käytössä. Mikä parasta, lanka on lunastanut kaikki laatuodotukset, neuleessa ei ole nypyn nyppyä ja vaatteen olemus vaan pehmenee käytössä. Lankana Álafoss Lopi, luonnonsävyjä ruskeista ja valkoisista lampaista, voin lämpimästi suositella kaikille villan ystäville. Helsingissä Lopia myy luonnonsävyissä ainakin lankaliike Menita, ohuemmasta versiosta on saatavilla värejä laajemminkin.



Pikku apulainen numero 1 oli tietysti innokkaana avustamassa kuvauksissa. Näissä hommissa siitä ei tosin paljon ole hyötyä. Olisi edes pessyt ikkunat.

Keskeneräiset työt, osa 1

Ja aloitetaanpas keskeneräisten töiden esittely. Ekassa osassa vauvanvaatteita. Minulla ei ole lapsia, mutta innokkaana käsityöihmisenä panin puikot heti heilumaan, kun kuulin, että sisko on raskaana. Nyt toinen pojista on viisi ja toinen kolme. Mitä tuli valmiiksi? Yksi slipoveri nallelle (!) loput projektit siis tässä.



Norjalainen villapaita vauvalle! Ihana ajatus, tykkään kirjoneuleista. Itsellänikin voisin kuvitella tällaisen klassisen norjalaisen paidan, jos harrastaisin murtomaahiihtoa. Mutta minulla ei ole edes suksia. Eli siis vauvalle. Malli näyttää kivalle, hyvälaatuista ja pehmeää vauvamerinovillaa on varmasti riittämiin, mustavalkoinen väritys sopii tytölle ja pojalle - mutta ohje puseroon on hukassa, en edes muista mistä olen ohjeen löytänyt. Ehkä otan mallia yläosaan jostain toisesta paidasta, ehkä en. Pelkään pahoin, että tällä paidalla on korkea todennäköisyys päätyä ikuisuusprojektien joukkoon.



Tuosta turkiskuoriaisten suosikkilangasta on ollut tarkoitus tekaista vähän isommalle vauvalle suloinen nallenkorvatakki. Luulivatko turkiskuoriaiset lankaa kenties karhuntaljaksi (okei, huono :) ). Yksi kappale on valmiina. Otan mitat huppuun ja hihoihin jostain toisesta ohjeesta, sävellän korvat. Ja lupaan tehdä tämän kevään mittaan valmiiksi.

Sillä sisko on taas raskaana :).

Iik, hyökkäys lankavarastoon!

Voihan itku. Rakastan vanhoja taloja, mutta on näissä asunnoissa myös riesansa. Turkiskuoriaisen toukkia on ollut joka ikisessä lautalattiaisessa asunnossa, jossa olen Helsingin aikanani ehtinyt asua *pikaista laskentaa*, taitaa olla neljäs turkiskuoriaisten kanssa jaettu koti meneillään.


Päätin tosiaankin tätä blogia varten inventoida lankavaraston ja keskeneräiset työt. Osa langoista ja pienet keskeneräiset työt olen säilyttänyt jo pitkään äidin vanhassa pahvisessa matkalaukussa. Aina silloin tällöin olen tarkistellut, ettei laukkuun ole tehty invaasiota... ...mutta nyt edellisestä penkomiskerrasta lienee kulunut liikaa aikaa, sillä tällaisia löytyi:


Yhtään elävää otusta ei laukussa ollut. Kumma kyllä, toukkien "kuoret" löytyivät lähes pelkästään tuosta täysakryylisestä hapsulangasta, yksi oli kiinnittyneenä kerään luonnonvalkoista Seitsemää veljestä. Päällisin puolin tarkasteltuna langat eivät vaikuta syödyiltä, eli mitään pahaa vahinkoa ei ole tapahtunut. Inhottavalta nämä löydökset kyllä aina tuntuvat.


Myös vanhoissa asunnoissa viihtyvä työkaveri vinkkasi, että turkiskuoriaiset ja toukat tykkäävät huonoa hajusteista. Olen ajatellut testata vinkkiä ja ommella pieniä tuoksupotpourripusseja vaatekaappiin ja näköjään lankavarasto kaipaa myös omansa. Jospa tämä nyt panisi vauhtia tuohon projektiin.

Lisää päivityksiä lankavaraston inventaarista tulossa lähiaikoina.

perjantai 9. maaliskuuta 2007

Eskimolle käyttöä

Ostin syksyllä satsin ihanaa nudesävyistä Eskimoa, ilman ihmeempää ideaa siitä, mitä langasta olisi tarkoitus tehdä. Garnstudion sivut olivat iloinen yllätys, sieltä löytyi vaikka kuinka monta toteuttamiskelpoista mallia.

Oikein kivannäköinen, yksinkertainen neule, toimisi ihanasti nudesävyisenä. Tuskinpa kuitenkaan toteutan tätä, sillä tuo kaulus on kyllä näin paksussa neuleessa epäkäytännöllinen ja kauluksen takia neule ei sovi sellaisenaan ulkoiluun.


Tosi viimeistellyn näköinen palmikkoneule, tykkään, kun palmikot ja joustin liittyvät sulavasti yhteen. Olisiko kuitenkin vähän liian tätimäinen malli? Hyvä ulkoiluneule kumminkin.



Tämä palmikkoneule olisi himpun nuorekkaampi. Kaulukseen en varmasti toteuttaisi tuota hassua lovea. Aika kiva...


Uih! Jos lanka olisi valkoista, tämä hupparineule olisi ykkösvalinta. Saattaisihan tuo toimia nudenakin. Pikkuisen hihoihin lisää pituutta.


Varmaan pakko tehdä tämä laukku. Ihana!